päivitysblastaus 2021

havahduin tässä siihen, että olen valtaosin jäänyt jumiin instagramin syövereihin päivitysteni kanssa. ja jotta olisipa se mukavaa, kun nuita minun edesottamuksia voisi myös muualla internetseissä ihailla. vähän helpompaakin ja mukavaa, että ei tarvitse vain kännykällä tihrustaa. vaikka se mainittakoonkin, että on ollut ilahduttavan helppoa ja hauskaa päivittää blogin lailla hetkenkuvia ja -tunnelmia ig:n stoorien puolelle! 

instagramistahan muuten minut löytää nimimerkillä: art_havununna

mutmut jotenkas nyt ois jälleen aika päivityskimaran!! völjyssä on taas paljon blogihenkistä kamaa ja vissiin muutama varsinainen teoskin. osaan kuvista olen liittänyt samoja selittäviä sekä sekavia saatetekstejä, joita löytyy myös ig:n puolelta.

olkaapa hyvät <3

 

vuosi 2020 oli rotan vuosi, indeed!

huomattu on, että väkisin ja ahneudella ei kannata mitään ottaa. 

seuraavaksi Cuntober 2020 -tempauksen pikku satoseni:

luottamus ihmisiin on myös ropissut erinnäisten kujeiluiden ansiosta vimosen vuoden sisään. onneksi valtaosa (ainakin tuntemistani ihmisistä) on luottamuksen arvoisia.

"bby You have awakened a feeling in me/ awakened a fear/ a fear of losing"

 

 

Laihon menehtyminen sai jonkin läikähtämään sisällä :(

tummissa fiiliksissä otin ja piirsin ja rustailin jotta: juu en oo tietenkään käyttänyt tätäkään päivää sellaiseen projektiin jota mun olis oikeesti pitäny viiä eteenpäin 😃 vähän lainasin tuota vanhaa kunnon Kermit-memee ja sovelsin mukaan viime päiväisten ahinoiden tuottamaa lainia: aina jotain vitun paskaa. tällä viittaan mun ankeimpaan mielen kolkkaan, jossa ajattelen vittumaisesti et paskan määrä on vakio. ja kun jokin asia on vihdoin hyvin, on pian pakko jonkun toisen asian sortua seuraavaksi 🙃 et ikään kuin mikään ei olis aina sataprossaa hyvin, samanaikaisesti. aina on ja aina tulee jotakin vitun paskaa. paskalta ei saa hetken rauhaa 😃 viittaan tällä kuvalla myös mielen ailahteluun, olojen aaltoiluun, siihen et mikään ei tuu oleen pysyvää, hyvässä tai pahassa. ja siis oon ihan mukava ja positiivinenkin ihminen, oikeesti. 🙃💛

teoksen alkutaipaleella mietin omaa, sisäistäni, kurjaa sekä synkkää maailmaani. sellaista niin syvää, että se peittää alleen kaikki ilon aiheet. tunsin itseni itkupilliksi, pelleksi. teoksen työnimi olikin "miksi aina itket". sitten erilaisista tunnekuohuista johtuen päässä alkoi luupata Maj Karman kappale nimeltään Romanssi, jota tuohon taustalle olenkin siteerannut. kannattaa kuunnella, se avaa (ehkä) fiiliksiäni lisää. terveisin, romantiikan ja rakkauden nälkäinen klovni, epätoivonsa norsunluutornista.

   

Ystävyydestä ja rakkaudesta

Nämä asiat, ajatukset, tunteet ja näkemykset ovat pyörineet päässäni viime aikoina. Ne eivät ole absoluuttisia totuuksia, mutta asioita, joita oon halunnut kirjoittaa. Ja kirjoitan sen nyt tajunnanvirtana. 

Oon kokenut viime vuosina koko ajan enemmän tarvetta kertoa ystäville, kuinka upeita ne on. Ja kuinka tärkeitä ne on. Miten paljon joihinkin ihmisiin tutustuminen onkaan ohjannut omaa elämäni kulkua, miten paljon olen oppinut ja miten paljon olen kasvanut. Olen miettinyt joskus, kun en niin sanotusti sitä perinteistä perhettä varmaankaan perusta, että ystävät ja muut läheiset ovat se perhe minulle, päivieni lopuksi. Verisukulaisuus ei myöskään kerro mitään, eikä takaa mitään. Mun perheeni on hyvä, mun perheeni ulottuu laajalle. 

Aina en osaa sanoittaa tunteitani teille, oon pahoillani siitä. Aina en oo ollut parhaimmillani, oon pahoillani siitä. En oo ollut aina läsnä, en oo ollut aina paikalla ja oon pahoillani siitä. Tunnen teidän puolesta enemmän tuskaa kuin tuutte ees koskaan tietämään, vaikka en sitä ees näyttäisikään. 

Mä pidän monista ihmisistä. Mä välitän monesta ihmisestä, tunnen paljon tunteita monta ihmistä kohtaan. Mä tunnen ihan helvetin ihania ihmisiä. Mulla on ollut vuosien aikana aivan omalaatuisia, äärimmäisen voimakkaita tunteita eräitä ihmisiä kohtaan. Ja olen viime aikoina ajatellut, ettei vastaavaa tule koskaan tapahtumaan. Ei tietenkään, onhan kaikki uniikkia. Mutta ajatus siitä tekee tavallaan surulliseksi, tavallaan rauhalliseksi, se on jotenkin kaunista. Mun ei tarvitse päästä niistä tunteista ylitse. Jotkin ihmiset ovat kestäneet vuosikaupalla matkassa mukana, toiset ovat olleet hetken kulkijoita ja jotkut ovat olleet ikään kuin telakalla vähän aikaa, mutta polut ovat tuonnempana kohdanneet uudestaan. Eräiden kohdalla on kokenut yllättäviä ja poikkeuksellisia asioita, tilanteita sekä tunteita. Tulen vaalimaan niitä syviä ja kauniita hetkiä, eikä kukaan voi ottaa niitä pois. Kaikki hetket eivät toki ole olleet hyviä. Vaan kai nekin on pitänyt nähdä. Ainakin itse uskon vaikeuksien kautta kasvuun. 

En ole aina samaa mieltä mun läheisteni kanssa, eikä he minun. Mulla on myös ristiriitaisia tunteita mun läheisiä kohtaan. Oon tuntenut myös siitä tuskaa, koska eikö elämä sun rakkaiden ja läheisten kanssa pitäisi olla pelkkää harmoniaa, kaikessa yhtä mieltä, kaikesta avoin, aina valmiina auttamaan. Mutta olen itsekin todennut, että kyllä sulla voi olla niin sanotusti mixed feelings, vaikka välittäisitkin paljon. Tavallaan niin kauan, kunhan kaikki ei ole koko ajan todella tahmeeta paskaa tai alistavaa, ahdistavaa tai vahingoittavaa. Ihmisillä pitää olla myös rajansa. Kukaan ei ole kenenkään omaisuutta, kukaan ei määrää eikä määritä sinun elämääsi. Mikään ihmissuhde ei ole omistussuhde. Enkä usko, että omistaminen tekee onnelliseksi. 

Me voidaan myös olla niin erilaisia ja silti pitää sekä välittää toisistamme. 

Olen myös luullut, että läheisille pitää pystyä puhumaan kaikesta. Ei sun pidä, ei sun tarvitse. Itse valitsen, kelle kerron milloin mitäkin. Kunhan kuitenkin saat olla rehellinen ja oma itsesi. Ihmiset saavat myös pitää tunteita, ajatuksia ja asioita täysin itsellään. 

Lainatakseni erästä: "rakkaus on vain antamista". Oon miettinyt tuota lausetta paljon kun olen pohtinut rakkauden tunteita. Olen palannut siihen aina silloin tällöin ja minusta siinä on totuuden siemen. Jos jotenkin rakkautta yksinkertaisimmillaan selittäisin tai puntaroisin, se voisi olla tuo lause.

taiteellinen alter egoni Mönnitär risteytyy toisen alter egoni Havununnan kanssa:

    

eräs taiteellinen alter egoni Mönnitär. tässä kuvassa Mönnitär on fuusioitunut Havununnan kanssa. hän on ikään kuin metsän pyhä äiti, pyhimys, jumalatar. olen vuosien saatossa kehittänyt nyt parikin taiteellista alter egoa. ajattelen, että nuo alter egot ovat kaikki palanen mun persoonaa ja sielua, jokin osanen, joka ilmentää ehkä jotakin tiettyä puolta sisimmästäni. jokainen alter egoistani on yhtä hyvä ja kuvaava, jokaisen nimen voisin kirjoittaa tekemäni teoksen kylkeen. mielestäni Mönnitär on ikään kuin tässä tapauksessa synkempi ja hämyinen versio originaalista Havununnasta. ehkäpä näennäisen pyhä ja siveä. kuin jumalatar, mutta petollinen, ei pelastaja. mielensä syvissä sekä mustissa metsissä vaeltava misantrooppi.

tuntuu, että paha olo, epämääräinen vitutus ja tyytymättömyys peittävät kaiken hyvän allensa, sen hyvän, josta voisin olla kiitollinen. olen niin herkkä ja taipuvainen synkkyyteen, yliajatteluun ja stressiin, että elämä on oikeasti pelkästään siksi välillä haastavaa. mut baby steps, kyllä mä vuosien saatossa nyt olen muutostakin huomannut.

  

 

seuraavissa kahdessa kuvassa paniikkikohtauksen purkamista:

 

tunteiden kanssa ikuista diilaamista on ollut myös ilmassa, kuten aina:

  

 

lisää blogihommia:

 

   

kelasin et vois olla jännää taustottaa tätä kuvaa, jonka eilen väkästin. siis ajatus lähti lentään vaan äkkinäisestä huolentunteesta, mietin vaan teosta alotellessani sanoja "take care", pidä huolta. sit koska joulun alla tuossa oltiin ja Jeesusta tulee joka eetteristä, piirsin yhtäkkiä tuon orjantappurakruunun kaverin päähän sekä kohtalokkaan keihään käteensä. onhan se tarina kans jännittävä ja traaginen. jotenkin tuossa puuhaillessa sitten ajatukseni kävi erityisesti niiden ihmisten luona, jotka pyhien aikaan kokoontuvat perheen tai suvun luo, mutta eivät esimerkiksi voi olla omia itsejään laisinkaan. ajatus kävi kodeissa, joissa on henkistä sortoa, väkivaltaa ja ankaraa päihteiden käyttöä, just sen kiiltokuvajoulun vastaisesti. funtsin myös ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta yksin nämä pyhät. sekin on todella okei olla yksinään, mutta se ei aina ole oma valinta tai mielellään tehty valinta. ja entäs sitten he, joilla ei oo mitään.
mua henkilökohtaisesti inhottaa ja vituttaa kovasti kaikista juhlapyhistä ynnä muista vastaavista lietsotut jäätävät paineet, joita ihmiset kokee. kun yhteiskunta ja mainokset syöttää sulle koko ajan ajatusta siitä, että KAIKEN pitäs olla täydellistä: on rahaa vitusti esim. ruokaan ja lahjoihin, sun perhe on eheä ja rakastava ja kaikkialla vallitsee harmonia ja rauha. nämä paineethan on useinkin läsnä jopa tiedostamattasi, mutta kaikki tämmöinen paska kulminoituu kyllä helposti just näihin juhlahetkiin.

haluaisin enempi sanottaa tota hahmoa, mutta en oikeen osaa. mut siitä tuli tosi kaunis, vaikka itse sanonkin.

en tiiä mitä tähän enää lisätä, kuin että muista elää itelles ja oo se ku oot.